torstai 7. syyskuuta 2017

Wintersun jätti sydämeen muistoja Lutakossa ..


Pakkohan se on tännekin vielä hehkuttaa viime lauantaista Wintersunin Forset Seasons -kiertueen Lutakon keikkaa, johon hommasin liput viime tinkaan omista olotiloista johtuen. Ja tuo muutaman kympin sijoitus oli yksi parhaista mitä olen Lutakon keikoista päässyt nautiskelemaan. Keikka oli itselle ainutlaatuinen myös siinä mielessä, etten koskaan aiemmin ole nähnyt Wintersunia klubikeikalla, vaan aina isompien festareiden yhteydessä. Oli ilo huomata, että Lutakossa oli jo suhteellisen paljon porukkaa ennen lämppäribändin aloittamista.

Lämppäristä voisinkin aloittaa muutamalla lauseella. Kyseessähän oli Valkeat- niminen bändi, jolle olin pistänyt ilmeisen suuret ennakko-odotukset, sillä todellisuus ei ihan vastannut odotuksiani. Olen netistä kuunnellut muutamia biisejä ennakkoon ja kyseessä onkin ollut ihan mielenkiintoinen ja lupaava projekti, jonkin moinen sekoitus rokahtavaa folk metallia puhtailla vokaaleilla, luontoa palvovalla asenteella erikoisuutenaan sähkökantele. Keikalla näytti kuitenkin olevan hieman ongelmia vokalistin mikin kanssa, joka kiersi lähes jokaisen biisin ajan. Olin myös havaitsevani laulajassa jokseenkin ylimielistä ja turhan "kukkoilevaa" asennetta ainakin omaan makuuni, mikä hieman menee ristiriidassa bändin tematiikkaa ajatellen. Itse pidän eniten niistä "nöyristä" muusikoista, jotka vaan antavat kaiken soljua ulos tekemättä itsestään sen kummempaa numeroa ;)! Naamamaskikin vaikutti olevan kopattu Korpiklaanista tutun Jonne Järvelän tyylistä, tai ainakin itsellä tuli ensimmäisenä mieleen. Eli hieman enemmän omintakeisuutta ja vakavuutta olisin kaipaillut tähän palettiin. Parhaan vaikutuksen Valkeat keikalla minuun teki olemukseltaan seesteisempi sähkökanneltaja, erityisesti pienellä tunnelmallisella soolo-osuudellaan. Sähkökantele on upea soitin, ja niitä olisi kiva nähdä paljon enemmänkin monissa bändeissä. Onhan kyseessä yksi suomalaisuuden perikuvista! ..Mutta siis, ihan mukiin menevä keikka, jotain vielä hakusessa, mutta toivoa on :)!

















Sitten illan kohokohtaan, eli Wintersuniin! Sali oli tosiaankin aivan täysi jo ennen keikan alkua. Tunnelma yleisössä oli ainutlaatuinen ja odottavainen, kun kaikki odottelivat maestro Mäenpäätä lavalle. Tämä herra, jos kuka on hehkutuksensa ansainnut! Mutta niin myös jokainen tässä bändissä, nimittäin kuka tahansa ei tällaisia biisejä niin vaan soittele. Ja oi sitä riemun määrää niin bändissä kuin yleisössä, kun kaikki pääsi valloilleen :) Aito molemminpuolinen ilo ja vuorovaikutus näkyi ja tuntui yleisön ja bändin välillä alusta loppuun asti. Paikalla oli kaikenikäistä väkeä, oli varmasti niitä nuoria, jotka vasta hiljattain ovat löytäneet bändin, ja sitten meitä nostalgisoijia, jotka riehaantuivat täysin niistä 2004 vuoden Winter Madnesseista ja Death and the Healingeista! Biisejä tulikin sekaisin kaikilta kolmelta levyiltä satunnaisessa järjestyksessä, pääpaino kuitenkin uudehkossa Forest Seasonissa. Joka tapauksessa yleisö oli täysillä mukana koko keikan alusta loppuun, joka kulki soljuvasti biisistä ja tunnelmasta toiseen.



Tällä keikalla korostui itselle taas bändin monipuolisuus ja ajattomuus. Vanhat klassikotkin kuulostavat edelleen tuoreilta, kun Jarin monipuolinen, suoraan sielusta tuleva vokalisointi vaihtelee sydäntä riipivästä rääkymisestä kaihoisaan ja eteeriseen lauluun, joka käy matalimmat merenpohjat ja korkeimmat avaruudet lävitse ❤ Eikä kitarasankareidenkaan lahjakkuus jää keneltäkään huomaamatta. "Siis tuo on ihan hullu! Ihan hullu!" , hehkutti miehenikin (joka itse ymmärtää kitaransoitosta "vähän" enemmän kuin minä :D) kehuskellen erityisesti Teemu Mäntysaaren taidokkuutta.



Erityisen maininnan keikka sai myös äänentoistostaan, joka oli Lutakossa paras ikinä kuulemani, eritysesti ottaen huomioon vasemman etureunan sijaintini (lyhyenä yleensä ainoa paikka, josta näkee :D) , johon yleensä monella keikalla saattaa äänet hieman puuroutua. Tällä kertaa kaikesta sai täysin selvää, eikä paikanvaihto käynyt mielessäkään :)!





Voih, ikävin asia Wintersunin keikassa oli se, että se loppui! Annan kyllä täyden kympin tälle eeppiselle matkalle :) ! Wintersun on aina ollut sellainen tajunnanräjäyttäjä ❤ Levyjä on tullut vain 3, sitten vuodesta 2004, mutta jokainen on täyttä kultaa ja tehnyt suuren vaikutuksen. Luulenpa, että nämä ajat ovat bändille juhlahetkiä, portti johonkin uuteen. Ilo, innokkuus ja onni näkyy ja tarttuu. Kiitos vaan, että sain kokea tämänkin hetken :) Se jää hienojen muistojen lippaaseen ❤❤❤



PS. TÄSTÄ LINKISTÄ  löytyy vielä palanen Wintersunia tämän vuoden Tuskan keikalta ;) Go for it!

keskiviikko 30. elokuuta 2017

John Smith - lupaava kestofestari Keski-Suomessa!

Laitetaanpa vielä yhdet festariarvioinnit näin kesän päätteeksi. Eli kyseessä olisi suhteellisen tuore John Smith festival, joka järjestettiin tänä vuonna toista kertaa Laukaan Peurungassa. Itse olin paikalla kyseisissä meiningeissä ensimmäistä kertaa ja lippu oli lauantaille, jonka valitsin tietysti suosikkiartistini perusteella..

Peurunkahan on tunnettu esimerkiksi kylpylästään ja ulkoilumaastoistaan, alue on mukavan rauhallisella paikalla, joten festarit sopivat sinne hienosti. Itseä myös läheinen sijainti lohdutti, sillä tätä Keski-Suomea ei kovin paljoa ole siunattu raskaamman musiikin tapahtumilla. Ajellessamme festareille päivähän oli tyypillinen tämän kesän sää elikkä pirun sateinen. Vettä tuli kaatamalla ja mikäs muu onkaan yhtä mainio paikka parkkeerata kuin mutainen pelto :D! Sinne auto kuitenkin jäi, paikka maksoi muistaakseni 5 euroa. Vedettyämme sadetakit niskaan, lampsimme kohti aluetta. Tutun mäntymetsän lävitse kohti kylpylää, jonka kulmalla oli sisäänpääsy alueelle. Tarkastus oli omalla kohdallani aika löyhä, eikä pahemmin tavaroita edes tutkittu.

Itse alue oli mukavan ja kodikkaan näköinen, yllätyksellisen pieni tosin. Myyntikojuja oli vain pari, sekä perus kahvi- ja jätskikojua ja niiden lisäksi vain yksi perusruokakoju, josta yötä myöten ruuatkin pääsi loppumaan. Melkeinpä kylpylän aulan kahviossa oli tarjolla parhaimmat mätöt! Alueella oli myös mahdollisuus benji-hyppyyn. Leirintäalue oli myös, joka käsittääkseni oli aika kallis ja sinne pääseminen vaati kahden päivän lippua.

Bändikattaukseltaan festarit olivat kuitenkin mittavat, paikalla oli isoja nimiä. Ainoaa pientä "huijauksen makua" koimme tosin isolla mainostetusta Marco Hietalan keikasta, joka osoittautuikin VIP-keikaksi, johon pääsi vain todella kalliin VIP -lipun ostaneet. Emme olleet ainoita, joiden mielestä keikan VIP-henkisyyttä ei tuotu tarpeeksi esille ennakkoon/lippujen ostohetkellä. Nämä festarit menivät omalta osalta bändien kohdalla aika lailla käyskennellen odotellen viimeistä esiintyjää, jonka takia lippuni olin ostanutkin :)!

Kävimme vilkaisemassa pienen lavan mutaisella edustalla muun muassa Peer Güntia ja Mokomaa, jotka heittivät ihan hyvät keikat. Sateisuus toki vaikutti hieman tunnelmaan ja yleisö tuntui hieman nuokkuvan. Mokomaa tuli seurailtua mukavasti kodikkaan kuusen alta :D



Päälavan bändeistä katsoimme pääasiassa lähinnä Children of Bodomin sekä osittain Sonata Arctican keikat. Bodomista on pakko harmikseni todeta, että keikka oli hyvin vaisu verrattuna aiempiin livevetoihin. Totesin saman hiljattain katsellessani TV:sta jonkun viime vuotisen livetaltioinnin. Yleensä niin energinen Laiho vaikutti jokseenkin poissaolevalta ja yhteishenki ja energisyys uupui. Vaikka keikka oli täynnä legendaa ja hittiputkea, tuntui siltä että tyypit vaan odottivat lavalta poispääsyä.

Keikan päätteeksi oli järjestetty rannalla kuitenkin hieno ilotulitusshow, joka ilahdutti selvästi festarikansaa hämyisessä illassa!

Kello oli jo reippaasti yli puolen yön, mutta itselle illan kohokohta oli vielä edessä. Tämä keikka järjestettiinkin Peurungan kylpylän pimeässä Areena-hallissa ja olin tietysti etunenässä odottelemassa ovien avautumista ja eturiviin pääsyä. En ollut ainoa "kaheli" kuitenkaan. Muutama muukin oli jo eksynyt paikalle hyvissä ajoin. Pikku hiljaa halli alkoi olla tupaten täysi, ja lavalle asteli oma suosikkiyhtyeeni, tunnelmallista death/doomia soittava Swallow the Sun ❤ Tämä jos jokin on kotoisa hetki, sillä olen päässyt nauttimaan heidän keikoistaan useita kymmeniä kertoja enkä totta vie kertaakaan ole kyllästynyt. Suhdettani bändiin voin raottaa joskus myöhemmin, mutta sanottakoon vain, että pieni kyynel vierähti silmännurkasta kun perustajajäsen/kitaristi Juha Raivio ilmestyi pidemmän tauon jälkeen lavalle ja soitti todellakin koko keikan alusta loppuun (tähän liittyy valtava tragedia, jota en tässä lähde juuri nyt sen kummemmin availemaan). Biisejä tuli paljon sekä vanhoja että uudempia, tosin tuoreimmalta triplalevyltä setissä taisi olla vain yksi (edelleenkin ymmärrettävästä syystä). Synat tulivat tällä kertaa nauhalta, ilmeisesti korvaavaa soittajaa Aleksi Munterin tilalle ei edelleenkään ole löydetty. Tunnelma oli kuitenkin kotoisa ja kohdillaan ensinuoteista loppuun asti maalailevan haikealla tunnelmallaan.  Ennen kuin ehdin edes huomata, oli keikka jo harmikseni loppu, ja oli kotiinlähdön aika..








Mutaan juuttuneita autoja oli kuulemma vedelty pellolta pitkin iltaa, mutta yllätykseksemme tähän aikaan yöstä ei siellä enää montaa autoa ollut, ja tarpeeksi nopealla vauhdilla pääsimme hyvin ja jouhevasti mutalöllöjen läpi kotimatkalle. Ynnätäkseni festareita voisin sanoa, että John Smith festivaalit ovat lupaava kultturielämys myös jatkon kannalta, vaikka pieniä puutteita vielä löytyykin. Tämä annettakoon tietysti anteeksi, sillä nämä karkelot ovat vielä lapsenkengissä. Sijainti keskellä Suomea on hyvä, sillä joka puolelta on suhteellisen helppo saapua. Myös isot bändikiinnitykset vetävät varmasti porukkaa paikalle. Ikäraja festareille oli 18, joka teki anniskelun vapaaksi, tosin luultavasti festareilla olisi varmasti enemmän kävijöitä, jos myös nuoremmat pääsisivät nauttimaan suosikkimusiikistaan. Mielenkiinnolla odotan, miten John Smith edistyy jatkossa. Toivottavasti tästä saadaan pysyvä kesäjuhla tänne Suomen sydämeen!





keskiviikko 23. elokuuta 2017

Elämyksiä Tuska-festareilta part 2 \,,/

Eilen kirjoittelin raporttia tämän vuoden Tuskan ensimmäisestä päivästä ja nyt olisi tarkoitus jatkaa aiheesta :)! Tosiaan, ensimmäinen päivä oli täynnä mielenkiintoisia bändejä, jonka jälkeen jaksoimme vielä suunnata jatkoille Virgin oiliin. Siellä lauteille nousi yksi ehdoton suosikkini Vorna, jonka bongasin parisen vuotta sitten esiintymässä Jyväskylässä pienessä keikkatapahtumassa. Ihastuin musiikkiin ensinuoteilta ja olenkin käynyt katsomassa mahdollisimman monta keikkaa, jos on lähistölle sattunut :)! Vornassa erityisesti sykähdyttää jonkin sortin kokemani syvällisyys, hienot lyriikat, maalailevat äänimaailmat sekä nöyrä ja luonnollinen esiintyminen ja asenne. Vivahteita löytyy mielestäni Moonsorrowista ja Mustan Kuun Lapsista, tunnelma kuitenkin hyvin omintakeinen.Tämä bändi lukeutuu ehdottomasti suosikeissani top vitoseen ;)!!

Toinen odottamani keikka oli Barren Earthilta. Tämä  bändi on koostettu aikanaan jo valmiiksi tunnetuista muusikoista, joista erityisesti aikanaan pääni nosti suosikkivokalistini Mikko Kotamäki (Swallow the Sun). Jossain vaiheessa kuitenkin lauluihin tuli uusi tyyppi, ja pelkäsin ettei hän mitenkään voisi korvata Mikkoa, mutta olin onneksi väärässä :D Färsaarelainen Jón Aldará on mieletön vokalisti, jonka taitoja on saanut hämmästellä useampaan otteeseen. Hän tuli minulle tutuksi myös death/doom- bändi Hamferðista, jonka keikkaa pääsin todistelemaan Tuskassa joitakin vuosia sitten. Näin taputeltiin ensimmäinen päivä, ja vähillä yöunilla ja jalkapohjat tulessa uuteen nousuun :D!




Seuraava päivä meni huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä. Tältä päivältä mieleeni jäi esimerkiksi Paara, josta en pahemmin ollut aikaisemmin kuullut. Keikka oli mielenkiintoinen sekoitus black metallia, johon oli ripoteltu kansanperinteisiä vaikutteita. Aion ottaa tämän bändin ehdottomasti seurattavaksi. Keikasta jäi fiilis, että bändi vielä hieman hakee uomaansa, mutta potentiaalia ja omaperäisyyttä ainakin löytyi :)!




Mystisistä tunnelmista päästiinkin supersuosittuun Mokomaan, joka on aina takuuvarma keikka hyvistä energioistaan, kovasta meiningistään, sekä lyriikoista, jotka puhuttelee varmasti monia. Muistan aikanaan kun kuulin Mokomaa ensikertaa, en oikein tahtonut aluksi ymmärtää juttua. Satuin kuitenkin näkemään heidät livenä jossain tapahtumassa, ja olin myyty :)! Oli kiva nähdä Mokoman keikka pitkästä aikaa, varsinkin kun juuri olen lukenut vokalisti Marko Annalan Värityskirja-teoksen. (Voisinkin bloggailla kirjasta ihan erikseen :)!) Mokoman keikasta jää aina hyvä fiilis ❤



Lyhyesti kävin katsomassa yhtä suosikkiani, Throes of Dawnia, joka on aina yhtä vaikuttava omalla tunnelmallisella tavallaan. Olisi ollut kiva nähdä koko keikka, mutta joskus on tehtävä kompromisseja. Tältä bändiltä minua puhuttelee erityisesti vanhempi melankolisempi materiaali, mutta olin siltikin vaikuttunut jokaisesta nuotista :)!




Vilauksen näin myös takaisin paluutaan tehnyttä, mediassakin haloota herättänyttä Timo Rautiaista & Trio Niskalaukausta, joka soitti tuttuun tapaansa vanhoja hittejään sekä ainakin uuden "kohubiisin" Suomi sata vuotta. Itselle bändi herätti lähinnä nostalgisia fiiliksiä ja muistoja niiltä vuosilta, kun metallimusiikki alkoi vallata sydämeni alaa :)!




Seuraavana vuorossa oli yksi kovimmista livebändeistä mitä tiiän, nimittäin tämä Jyväskylän toinen ylpeys: Lost Society! Kerta toisensa jälkeen nuoret pojat vaan pistää kaiken matalaksi, tyylillä! En ole koskaan nähnyt vastaavaa yleisön haltuun ottamista. Tällä kertaa homma meni niin pitkälle että koko teltallinen ihmisiä meni kyykkyyn pyynnöstä :D Se energia, mikä näistä nuorista tulee, on käsittämätöntä. Kerta kaikkiaan ei voi olla hymyilemättä. Voin sanoa, etten itse ole niinkään trash metal- ihmisiä, mutta tämän bändin kohdalla ei menoa voi muuta kuin ihmetellä monttu auki. Lost Society kuuluu mielestäni isoille lavoille, maailmanlaajuisesti. Soitosta huokuu taidokkuus, ilo ja innokkuus. Toivottavasti se pysyy vuosienkin karttuessa :) Paras merkki Lost Societyn keikan vaikuttavuudesta näkyi sillä, että seuraavat bändit tuntuivat aika laimeilta kaiken meiningin jälkeen ;)




Jäljellä lauantaille oli vielä herkkuja, nimittäin tuttu ja turvallinen Amorphis, jonka keikkoja olen nähnyt jo lukuisia. Luokittelen Amorphiksen myös ns. pettämättömäksi livebändiksi. Kiitos vokalisti Tomi Joutsenen, jonka mieletön karisma ja energinen live-esiintyminen vakuuttaa joka kerta. Tässä bändissä jos jossain laulajanvaihdos on tehnyt ratkaisevan nousun, erityisesti live-esiintymisessä!







Viimeisenä ja ehkä odotetuimpana oli jäljellä HIM, tuo teinivuosien suosikki, joka oli nyt mahdollista nähdä viimeisiä kertoja. Tämä oli hyödynnettävä sillä tämä oli myös itselle ensimmäinen kerta kun HIM:in näin. Ei oikein tiennyt, mitä odottaa. Oletimme lavalle nousevan väsyneen ja paatuneen artistin, joka on pilannut elämäänsä paheilla, mutta iloiseksi yllätykseksemme lavalle nousi skarppi, hyvinvoivan ja nuorekkaan oloinen Valo, joka veti keikkansa rauhallisesti ja antaumuksella. Tämä keikka jos jokin herätteli muistoja nuoruudesta. Kaikki biisit oli itselle tuttuja, ehkä lukuun ottamatta yhtä tai kahta. Oli mukava tunnelmoida pimenevässä illassa näitä klassikkobiisejä ja aistia ilmassa pientä haikeutta. Tähän oli hyvä päättää toinen tuskailupäivä :)!




Sunnuntai vierähti aika kevyesti. Muutamia mieleenpainuvia keikkoja kuitenkin taas jäi. Ensimmäisenä kävimme katsomassa suosittua Battle Beastia, joka on ollut viime vuosina paljon esillä. Itse en ole kuullut kuin lähinnä hittibiisejä radiosta, mutta hyvin sai bändi yleisön mukaansa. Muistan nähneeni kyseisen bändin joskus Lutakossa, eikä keikka silloin tehnyt minuun suurta vaikutusta, mutta tällä kertaa bändi oli hyvässä vedossa, eikä ajankulua huomannut lainkaan! Tämä bändi herättää itsessä jokseenkin hilpeitä fiiliksiä, sillä äänimaailmoista tulee paikoitellen mieleen jokin 80-luvun syntikalla soitettu poliisisarja TV-tunnari tai ysäripoppihitit :D


Tämän päivän kovin oli ehdottomasti Apocalyptica akustisena! Aluksi olin hieman pettynyt kun kuulin, että he aikovat soittaa pelkkiä Metallican biisejä (olen nähnyt Apocalyptican joskus aiemminkin Tuskassa Metallicaa soitellen, mutta siitä keikasta ei jäänyt jostain syystä mitään erityistä mieleen), mutta poppoon astuessa lavalle ja alkaessa soittamaan kaunista sellomusiikkia ihmisten tunnistaessa kaikki kappaleet, tajusin taas kuinka lahjakkaita tyypit on. Keikka tuli täydestä sydämestä ja soittoon on varmasti panostettu todella paljon. Tunnelma oli ihan uskomaton ❤ ! Meininki bändillä oli katossa ja siellä lopulta pyörittiin sellojen kanssa selällään lattialla :D!



Illan päätti meidän osalta Sonata Arctica, jonka keikkoja on aina kiva käydä "nostalgisoimassa". Näitä biisejä on tullut kuunneltua ja luriteltua jo niin pitkään, että tunnelma keikalla on aina kotoisa. Sonata Arctican keikat ovat yleensä olleet aika lailla ennalta arvattavia samoine kaavoineen, mutta myös positiivisessa mielessä. Tunnelma on aina leikittelevä ja hauska, ja biisejä on ollut kiva lauleskella mukana. 



Pian olikin kotiinlähdön aika, jalkapohjat tulessa, niskat kipeänä, naama likaisena pölystä, aivot lyöden tyhjää, hieman haikein fiiliksin. Nytkö se on taas loppu, vastahan festarit alkoi. Vuosi pitäisi taas odotella. Näillä tunnelmilla päättyy yleensä kolmipäiväinen elämysmatka. Mutta onneksi, onneksi voi luottaa siihen, että seuraavana kesänä se taas odottaa :)! \,,/






tiistai 22. elokuuta 2017

Elämyksiä Tuska-festareilta! Part 1 \,,/

Ajattelinpa vähän muistella ja koostella kesän kohokohtia ja yksi niistä on tietysti mikäs muukaan kuin Tuska -festarit! Sen verran voin raottaa Tuska- historiaani, että olen siellä säännöllisesti asioinut vuodesta 2002, jonka aikana on yksi jäänyt kerran välistä, ja se oli vuosi 2015 :D! Eli aikamoisia Tuskakonkareita tässä jo ollaan. Ensimmäinen tunne porttien avautuessa on kutakuinkin kuin kotiovi avattaisiin. On ollut hienoa nähdä vuosittain, kuinka festarit ovat kehittyneet, kuinka laajasti on ollut erilaisia bändejä edustamassa vuosien varrella, aina löytynyt uusia timantteja sekä saanut nauttia klassikkosuosikeista. Tänä vuonnahan Tuska täytti 20-vuotta, ja sen suosio on pysynyt aina vain yllä! Itselleni Tuska ei ole kertaakaan tuottanut pettymystä, vaan jokainen vuosi on antanut jotain erityistä :)! Erityisen maininnan yleisellä tasolla Tuska- festarit ansaitsevat mielestäni ihan parhaasta festariruokatarjonnasta, joka on parantunut ihan huikeasti viime vuosina. Tarjolla on vähän speciaalimpiakin herkkuja kuin perus pyttipannuja :)! Toinen erityismaininta on tietysti itse ilmapiirissä, joka huomattiin tänä vuonna myös mediassa, sillä festarit sai puhtaat 0 käytöshäiriötä tilastoihinsa! (vähän toisenlaisia lukemia taisi kerätä muun muassa Jyväskylän rallit :D) !! ;)  Niinpä, metalliväki on leppoisaa kansaa. Koskaan ei ole tarvinnut pelätä, että jotain sattuisi. Tänäkin vuonna ängin eturiveihin tyynesti raskausmahani kanssa, eikä kukaan edes töninyt :)!



Sitten itse bändeihin :)! Ja niitähän riitti! Ihan kaikkia käymiäni en aio tähän luetella, mutta ainakin joitain mieleenpainuvia. Perjantai lähti meidän osalta käyntiin Brother Firetribella, joka veti ihan mukiinmenevän keikan. Itse en ole hirveästi bändiä kuunnellut, mutta oli tietysti huippua nähdä Vuorisen Emppu iloisena kitaroimassa näissä riveissä. Myös laulaja Pekka Heino teki vaikutuksen hienolla äänellään. Muutenkin soundit oli selkeät ja keikka meni ripeästi :)!



Yksi suurimmista odotuksistani oli tietysti Wintersun, joka oli tähän astisista Wintersun-keikoistani ehkä parhain! Jari Mäenpää tuntui säteilevän onnea uuden Forest Seasons -levynsä tiimoilta, joka huokui esiintymisessä. Esiintymiseen olikin panostettu ihan uudella tavalla. Tällä kertaa Jari keskittyi pelkkiin vokaaleihin, ja kitaratyöskentelyyn oli pestattu pakistanilainen Asim Searah, joka on soittanut ainakin Kiuas yhtyeessä aiemmin. Myös rummuissa oli tuuraaja, sillä iki-ihana Kai Hahto on valitettavasti ollut sairaslomalla jo jonkin aikaa. Ilmeisesti jotain ongelmaa kädessä. Wintersunin setti oli jaettu siististi kolmeen osaan, jokaiselta kolmelta levyltä kuultiin suurin piirtein tasavertaisesti biisejä. Keikka jätti itselle hyvän fiiliksen. Toivottavasti pääsen vielä katsomaan Lutakon keikan syyskuussa ❤


Seuraavaksi kävin katsastamassa Kattilahallissa Baptismin, joka on bläkkiskenessä yleensä sellaisia live-bändejä, joka ansaitsee tulla nähdyksi tunnelmallaan. Minulle black metal tekee yleensä vaikutuksen pääasiassa keikkatasolla.


Kattilahallin hämyiselle lavalle sopi hyvin myös Suomen kovan luokan jouhikonsoittaja Pekko Käppi, joka on itselle tullut tutuksi alun perin keskiaikamarkkinoilta. Tämä jouhikko olikin sähköinen, ja tunnelma oli jollakin mielenkiintoisella tavalla hyvin koukuttava. Jouhikko on hieno perinnesoitin, omistan itsekin moisen (vieläpä omatekemän :D), joten oli kiva seurailla, miten ammattilainen hoiti hommansa :)!


Hallitunnelmissa jatkettiin vielä legendaarisella Barathrumilla, joka veti koko hallin niin täyteen, ettei sieltä paljoa pienenä ihmisenä keikkaa meinannut nähdä. Liekö ihmiset tulleet katsomaan vain mainetta ja shouta, vaiko oikeasti musiikkia, mutta ainakin omasta mielestäni keikka oli hyvin onnistunut, skarppi, tuli ne legendat ja hitit, mitä halusikin kuulla. Tämän bläkkislegendan porttikieltohan Tuskaan päättyi tänä vuonna, joten juhlan paikkahan se heille oli :D (olin muuten todistamassa sitäkin keikkaa, jolla kyseinen kielto saatiin).


Seuraavana oli vuorossa Devin Townsend Project, joka onkin Tuskassa tullut tutuksi jo useampaan kertaan, eikä ihme, sillä onhan äijä nyt todellakin musiikillinen nero! Devinin setissä ei tällä kertaa ollut itselle niin tuttua materiaalia, mutta tunnelma oli tutun eteerinen ja miehen vokalistiset taidot ja mielettömät ilmeet kyllä toisinaan loksaututtavat leukoja :)!



Ja taas siirryttiin tunnelmasta toiseen, nimittäin klassikkobändi Mayhem oli seuraavana vuorossa. Se oli tietysti nähtävä. Bändin parin vuoden takainen Lutakon keikka teki minuun vaikutuksen mystisellä tunnelmallaan, eikä tälläkään kertaa oltu säästelty rituaaleissa. Myös valot oli toteutettu upeasti. Bändi soitti klassikkoalbuminsa "De Mysteriis dom Sathanas" kokonaisuudessaan. Tämäkin bändi jakaa paljon mielipiteitä "vanha oli parempaa" asetelmillaan. Itselleni kyseinen bändi on kuitenkin ollut edustettuna lähinnä livetilanteissa, ja kyllä voin sen verran sanoa, että nämä hiljattaiset keikat pesevät kyllä mennen tullen jonkin 2000-luvun taitteen joulupukinpukuisen hahmon polttelemassa muovisia maapalloja ;D!! (tällainen muisto nimittäin jäi Mayhemista joskus Nosturissa kauan kauan sitten :D)


Vilkaisimme vielä hetken aikaa kovassa nousukiidossa olevaa Sabatonia, joka on soinut ainakin radio Rockilta jo kyllästymisiin asti (pitäis hommata autoon vaan se mp3!!) Eipä sillä, Sabaton on kyllä aina jaksanut ilahduttaa keikoillaan. Meininki on energistä ja voimaa nostattavaa :) Meidän osalta keikka jäi kuitenkin hitusen kesken, sillä jouduimme/saimme lähteä jo köpöttelemään kohti jatkoklubia, jossa oli itselle hyvinkin rakkaita artisteja :)! Näistä ja seuraavista päivistä sitten seuraavassa postauksessa ❤ (LINKKI TÄSSÄ)













perjantai 18. elokuuta 2017

Raskas musiikki voimavarana

Tervehdys!

(Kuvassa suosikkiartistini Swallow The Sunin levynkansikuva)
Mikäs se tämä blogi nyt taas sitten onkaan :D!? No, tämä blogi on pyhitetty pääasiassa yhdelle elämäntavalleni, metallimusiikille! \,,/  Olen jo pitkään miettinyt musiikista kirjoittamisesta, sillä se on ehdottomasti yksi suurimmista intohimoistani ja elämäni peruspilareista. Olen selvinnyt musiikin avulla elämäni kovimmista tilanteista, se on tuonut paljon iloa ja lohtua erilaisiin aikoihin. Se on terapiaa parhaimmillaan ja siitä sain inspiraation myös blogini nimelle :) Tästä blogista tulee löytymään tietysti omien suosikkiartistien biisi- ja levyhehkutuksia, keikkaraportteja, mutta myös yleisellä tasolla musiikin vaikutusta elämään ja ajatuksiin. Tulen myös kirjoittamaan varmasti muunlaisestakin musiikista kuin pelkästä raskaasta musiikista, mutta pääpaino on mieligenressäni ;)!

Olen tosiaan hyvin kaikkiruokainen musiikin suhteen ja koitan löytää lähes kaikesta musiikista jotakin positiivista, mutta ylitse muiden on noussut yksi genre, joka vei sydämeni ja on pitänyt sen vallassaan reippaasti yli puolet elämästäni, ja se rakkaussuhde tuskin koskaan loppuukaan (niin kuin moni  kuvittelee usein tapahtuvan ;)! )  Kuulee paljon puhuttavan raskaan musiikin olevan vain osa teinivuosien "angstimeininkiä", joka sitten katoaa "aikuisuuden kynnyksellä". Osalla varmasti näin onkin, mutta näin reilu kolmekymppisenä väitteen paikkansapitävyys ainakin omalla kohdalla todistelee asiat aivan päin vastoin. Olen nimenomaan huomannut, kuinka paljon raskas musiikki on auttanut minua monissa tilanteissa elämäni varrella, tehnyt olon eheämmäksi ja paremmaksi, tuonut käsiteltäväksi myös ne vaikeimmatkin tunteet, ajattelemaan asioita syvältä.

Esimerkiksi suru ja viha ovat tunteita, joita kaikki eivät halua itsessään hyväksyä, vaan koittavat sysätä ne jonnekin sivuun. Myös kuolema on aihe, jota monet karttavat. Itse olen löytänyt raskaan musiikin hyväksi kanavaksi näiden asioiden käsittelyyn ja olen oppinut näkemään kuoleman ja surun jopa kauniina asioina (tämä korostuu erityisesti voimakkaina mieltymyksinäni doom-vaikutteiseen metalliin), sekä päästämään irti vihan ja aggression tunteista raskaan musiikin avulla. Nautin raskaan musiikin kuuntelemisesta ja sen eri vivahteista, niin positiivisista kuin melankolisistakin. Raskas musiikki ei ole tehnyt minusta negatiivista jurottajaa tai itsesäälissä vellojaa, vaan päin vastoin tukenut ja korostanut positiivisuuttani ja onnellisuuttani :)! Raskas musiikki tekee oloni kotoisaksi ja tunnen olevani sitä kuunnellessani aidoimmillani! Tervetuloa kanssani matkalle tähän mielenkiintoiseen maailmaan!

Wintersun jätti sydämeen muistoja Lutakossa ..

Pakkohan se on tännekin vielä hehkuttaa viime lauantaista Wintersunin Forset Seasons -kiertueen Lutakon keikkaa, johon hommasin liput...